Vallan kääntö puoli

William Golding kirjottama kirja "Kärpästen Herra" (julkaistu vuonna 1960) kertoo siitä , kun joukko nuoria brittiläisiä koulupoikia pelastautuvat alas ammutusta lentokoneesta, autiolla Tyynenmeren saarelle. Sekä heidän elämästään ja keinoista selviytyä saarella. Kirjan tapahtumat sijoittuvat toisen maailman sodan aikaan ja autiolle Tyynenvaltameren saarelle. Kirja kertoo siitä kuinka ohut on sivistyksen pinta. Kärpästen Herra on esimerkki siitä kuinka sivistyksen puute vaikuttaa ihmisiin.

    Kirjassa vallan käyttö on keskeistä. Nuorten poikien on päätettävä, kuka on johtaja, kuka metsästäjä ja kuka vahtii nuorempia poikia. Valtaa kirjassa käyttää päähenkilö ( Ralph) sekä vanhempi poika (Jack). Kun he saapuvat saarelle ryhmä äänestää Ralphin johtajaksi, Jack ei kuitenkaan tästä pidä, sillä tämä haluasi itse olla johtaja. Hän kuitenkin tyytyy rooliinsa metsästäjänä. Ralph onnistuu hyvin tehtävässään johtajana, hän kertoo muille mitä pitäisi tehdä. He sytyttävät merkkitulen laivojen varalta, rakentavat majoja ja keräävät hedelmiä ruuakseen. He myös järjestävät kokouksia joissa he sopivat heidän säännöistään saarella. (Esim. se kenellä on simpukka saa puhua ja muut kuuntelevat niin kauan kun tällä on simpukka. Ja merkkitulta on pidettävä kokoajan yllä.) Aluksi kaikki sujuu hyvin ilman aikuisia, mutta mitä kauemmin he ovat saarella ja mitä enemmän heidän sivistyksensä pinta alkaa murentua, sitä vaikeammaksi asiat käyvät. Aluksi rajaton valta saattaa kuulostaa hyvältä ja ihmeelliseltä. Tosiasiassa niin suuri määrä valtaa, niin nuorelle pojalle (kuten Ralph joka on kirjassa vasta 12 vuotias) sen tuoma vastuu voi olla erittäin vaativaa. Jack ryhtyy käyttämään valtaa kun ei enää jaksa olla Ralphin ja muiden seurassa. Tämä päättäää ottaa vallan omiin käsiin ja julistaa itsensä tämän perustaman leirin päälliköksi. Näin tämä joukko poikia jakaantuvat kahteen eri leiriin autiolle saarelle. Vallan käyttö osoittautuu huokuttavaksi ja se helposti turmelee. Ei ole helppoa johtaa autiolla saarella telmiviä pikkupoikia eikä vanhempiakaan.

   Vallankäytön kohteina ovat nuoret pojat. Vallan käyttö kohdistuu heihin koska osa heistä on vielä niin pieniä, etteivät he osaisi päättää koko joukon asiosta. Heihin kohdistuu vallan käyttö myös osaksi sen takia koska heitä on ns. helppo hallita. He ovat niin nuoria,  jotka  eivät ryhtyisi kapinaan ja he eivät tee muuta kuin leikkivät, uivat ja keräävät hedelmiä puista. Joukon vanhemmat pojat taas tottelevat enemmän Jackiä , koska tämä on heidän kuoron johtajansa. Tästä voikin miettiä onko oikein antaa valta jollekkin yhdelle henkilölle? Mistä tietää, että tämä on tarpeeksi pätevä? Entä kuinka he voivat olla varmoja että hän ja muut toimivat demokrtaattisesti?    


   

    Vallan käytöstä on teoksessa useita eri muotoja. Ralph on oikeudenmukainen ja päättäväinen, kun taas Jack käyttäytyy kuin diktaattori. Ralph tekee kaikkensa saadakseen heisät pois saarelta, kun taas Jack joka ei välitä niin paljon muista pojista vaikuttaa siltä että ei haluaisikaan palata takaisin sivistyksen pariin, vaan metsästää kokoajan. Ralph yritttää toimia demokraattisesti kaikkien hyväksi ja pitää järjestystä yllä, mutta Jack tekee tästä asiasta vaikeaa. Ralph kuitenkin yrittää pitää pintansa ja toimia niin kuin on oikein. Hän yrittää ajatella ja toimia kaikkien hyväksi. Mutta kuinka pojat pystyvät selviämään autiolla saarella ilman aikuista?
  

     Vallan käyttö vaikuttaa yhteisöön kahdella tavalla. Ensiksi se on hyvä juttu, että on joku joka päättää asiosta ja pitää yllä järjestystä ja demokratiaa. Toiseksi, että saarella on edes jonkinlaista sivistystä. Ensiksi kaikki sujuu hyvin, mutta kun he ovat kauemmin saarella ilman sivistystä ja aikuisia, he alkavat muistuttaa villi-ihmisiä. Heidän toimintaansa ohjaa väkivalta ja pelko. Liian suuri ja rajaton valta turmelee kenet hyvänsä. Valta myös vaikuttaa yksilöön eritavalla. Valta turmelee Jackin, tämä alkaa toimia niin kuin haluaa ja kohdella muita niin kuin haluua. Ralphiin tämä valta ei vaikuta niin suuresti, hän pysyy järkevänä suuresta vallasta riippumatta. Hänen ainoa tehtävänsä on päästä pois saarelta.  

Kolumni tehtävä

A) Lapsi ei tietoa pelkää, kolumnissa  oli kyse siitä kun nykyajan vanhemmat eivät enää anna lastensa katsoa tai lukea uutisia tai sanoma lehtiä. Kolumnissa käsiteltiin nykyajan lapsien tilannetta. Nykyajan lapset eivät enää välttämättä saa lukea uutisia kun kotona luetaan sanomalehden sijaan vain uutisia verkkolehdistä. Lapset yleensä huomaavat pöydällä olevat auki jätetyt sanomalehdet sen sijaan , että he voisivat katsoa kun aikuinen lukee uutisia netistä. Sen sijaan, että lapset ja aikuiset lukisivat niitä yhdessä lehdestä ja pohtisivat uutisia nämä vain lukevat ja pitävät uutisten sisällön itsellään. Nykyajan vanhemmat yrittävät suojella lasta "maailmalta". He eivät anna lapsiensa katsoa tv-uutisia, vaikka raa`an kohdan tullen lapsi voi kääntää pään toiseen suuntaan. Vaikka tosia asia on, että se mikä tuntuu vanhemmista raa`alle tai järkyttävälle, ei ehkä ole sitä lapsen mielestä.   



Ruualla leikkimistä kolumnissa on kyse siitä kun nykyajan ihmiset nirsoilevat ja kritisoivat ruokaa äänekkäästi. Nykyaikana ihminen on tullut nirsommaksi siinä mitä pistää suuhunsa ja mitä ei. Nykyään sellaisista tavoista kuten ruuan närppimisestä ja nenän nyrpistelystä on tullut hyväksyttävää toimintaa. Koska kaikki tv- kulinaristit vain nyrpistelevät näyttävästi nenää jos jokin ruoka on hieman ylikypsää tai hieman raakaa. Ihmiset myös nirsoilevat tavallista enemmän,  se mikä oli ennen aivan syömä kelpoista ruokaa ,ei joistakin välttämättä ole. Ihmiset kaventavat ruokavalioitaan eivätkä suostu syömään mitään muuta kuin sitä mikä sopii heidän ruokavalioonsa. Osa ihmisistä ryhtyy vegaaneiksi tai eivät suostu syömään kuin vain gurmeeruokaa. Allergigot ovat tietenkin asia erikseen. he eivät voi valita allergiaansa tai ruokavaliotaan. Toiset ovat yli herkkiä jollekin ruualle, toiset eivät. Esimerkiksi keliaakikot ovat asia erikseen tai ne jotka saavat hengen ahdistusta joistakin hedelmistä, kasviksista jne. Mutta ne jotka itse kaventavat ruokavaliotaan ja nyrpistelevät nenäänsä eivätkä kiitä edes siitä ruuasta mitä heille tarjotaan vierailulla , saattavat joutua syömään yksin.



B) Lapsi ei tietoa pelkää tekstin teesi: lapsia suojellaan liikaa maailmalta

     Ruualla leikkimistä tekstin teesi: Ruualla leikkimisestä on tullut hyväksyttävää.   


C)  Kreetta Onkelin  kirjoittama kolumni "Lapsi ei tietoa pelkää" kertoo nykyajan vanhempien ylisuojelevaisesta käytösestä , kun nämä yrittävät suojella lasta julmalta maailmalta. Kolumni julkaistiin Helsingin Sanomissa 4.4.2011. Kreetta kertoo kolumnissa siitä kun lapset eivät saa enää katsoa tai lukea uutisia televisiosta tai sanoma lehdistä.   


Susanna Kaupin kirjoittama kolumni "Ruualla leikkimistä" kertoo ihmisten nirsoilevasta käytöksestä ruokaa kohtaan. Kolumni julkaistiin Etelä-Saimaassa 10.12.2012. Susanna kertoo kolumnissa ihmisten tavoista käyttäytyä ruuan suhteen ja siitä kuinka he kaventavat ruokavaliotaan. 



D)  Lapsi ei tietoa pelkää kolumnin kommetti.
Nykyaikana aikuiset ovat liian suojelevaisia. He yrittävät niin sanotusti "kasvattaa lasta tynnyrissä". He eivät anna heidän katsoa uutisia tai lukea niitä sanomalehdistä. Nykyaikana paperilehtien määrä on vähentynyt huomattavasti. Kotiin ei enää tilata sanomalehteä kun samat uutiset voidaan lukea melkein heti netistä. Tällöin aikuiset viettävät monta tuntia lukien uutisia netistä , sen sijaan, että lukisivat niitä keittiön pöydän ääressä lastensa kanssa. Ja jos lapset katsovat uutisia ja sieltä tulee joku raaka kohta, lapsi voi aina kääntää päänsä pois. Aikuisten pitäisi antaa lastensa lukea  ja katsoa uutisia , jotta nämä saisivat tietoa heitä ympäröivästä maailmasta.



Ruualla leikkimistä kolumnin kommetti.
Nykyaikana ihmisten ruokailu tottumukset ovat muuttuneet. Se mikä aiemmin ei ollut sallittua ruokapöydässä kuten ruuan närppimisestä ja nenän nyrpistämisestä on tullut hyväksyttävää toimintaa. Se ruoka mikä aiemmin oli täysin syömäkelpoista, ei enää ole sitä kaikille. Ihmiset kaventavat ruokavaliotaan arvojensa ja varallisuudensa mukaan. Allergigot ovat tietenkin asia erikseen. he eivät voi valita allergiaansa. Ihmiset jotka ovat itse kaventaneet ruokavaliotaan ja nyrpistelevät nenäänsä näyttävästi jos se on hieman yli kypsää tai raakaa. He eivät edes kiitä ruuasta mikä heille tarjotaan vierailla. Ihmisten pitäisi lopettaa ruuan  turha närppääminen ja nenän nyrpistely elleivät he sitten halua tyytyä syömään yksin.

Teatteri käynti: Riemu rahat

Farssi on komedia , sen viihdyttävyys perustuu usein väärinkäsityksiin, salaisuuksiin, absurdeihin tilanteisiin, verbaaliin huumoriin, ja nopeaan, loppua kohti kiihtyvään juoneen.  Farssit päättyvät onnellisesti ja niiden tarkoitus on viihdyttää ja saada yleisö nauramaan. 

          Riemurahat oli mielestä oikein onnistunut farssina. Siinä oli nopeatempoinen ja kekseliäs juoni. Lavastus taas oli erittäin hyvä ja kekseliäs. Äänitehosteet, valaistus ja puvustus oli osunut nappiin. Näyttelijöiden oli helppoa ja tehokasta liikkua lavasteissa ja ne olivat erittäin toimivia esimerkiksi silloin kun tämän vaimo hoiperteli ja roikkui portaissa humala päissään. Lavastus sopi täydellisesti juoksemiseen ja siellä ryntäilyyn, milloin ylä kertaan, milloin keittiöön tai ruokasaliin. Sisustus oli hieman vanhan aikaista, sitä voisi verrata 70- luvun sisustukseen. 

  Farssi ja sen tapahtumat keskittyivät pääasiassa Perkinsien olohuoneeseen ja siihen kuinka nämä saisivat pidettyä kurissa uteliaat poliisit ja taksikuskin , yhdessä heidän ystäväpariskunnan kanssa. Siitä syntyikin aika soppa kun koko porukka juoksenteli ympäri Perkinsien olohuonetta, yrittäen päästä pakoon  salkun omistajaa ja poliiseistakin oli päästävä eroon.

 Farssien tarkoitushan on saada ihmiset nauramaan, no mm. Henry Perkinsiä näytellyt Samuli Punkka onnistui täysin tässä tehtävässä. Hänen suorituksensa näytelmässä jäi parhaiten mieleen. Sillä vaikka hänen piti saada pidettyä ahne poliisi kurissa, selvitä toisesta  uteliaasta poliisista, ystävistään ja taksikuskista, paeta salkun omistajaa ja esittää milloin Henryn veljeä ja milloin itseään hän onnistui pitämään koko kaaoksen kurissa ja selviytyi siitä hyvin.

No entäpä itse kokonaisuus? Mielestä Riemu rahat oli paras farssi jonka olen nähnyt, toisaalta  Riemu rahat oli ensimmäinen farssi jonka olen nähnyt näyteltävän teatterissa. Kokonaisuus oli hyvä ja toimiva, näyttelijä ja roolivalinnat oli tehty nappiin ja kokonaisuus oli kaikin puolin onnistunut ja hauska. Näytelmä kesti n. 2 tuntia jonka aikana yleisö repeili nauruun useasti.