torstai 14. marraskuuta 2013

Kolumni tehtävä

A) Lapsi ei tietoa pelkää, kolumnissa  oli kyse siitä kun nykyajan vanhemmat eivät enää anna lastensa katsoa tai lukea uutisia tai sanoma lehtiä. Kolumnissa käsiteltiin nykyajan lapsien tilannetta. Nykyajan lapset eivät enää välttämättä saa lukea uutisia kun kotona luetaan sanomalehden sijaan vain uutisia verkkolehdistä. Lapset yleensä huomaavat pöydällä olevat auki jätetyt sanomalehdet sen sijaan , että he voisivat katsoa kun aikuinen lukee uutisia netistä. Sen sijaan, että lapset ja aikuiset lukisivat niitä yhdessä lehdestä ja pohtisivat uutisia nämä vain lukevat ja pitävät uutisten sisällön itsellään. Nykyajan vanhemmat yrittävät suojella lasta "maailmalta". He eivät anna lapsiensa katsoa tv-uutisia, vaikka raa`an kohdan tullen lapsi voi kääntää pään toiseen suuntaan. Vaikka tosia asia on, että se mikä tuntuu vanhemmista raa`alle tai järkyttävälle, ei ehkä ole sitä lapsen mielestä.   



Ruualla leikkimistä kolumnissa on kyse siitä kun nykyajan ihmiset nirsoilevat ja kritisoivat ruokaa äänekkäästi. Nykyaikana ihminen on tullut nirsommaksi siinä mitä pistää suuhunsa ja mitä ei. Nykyään sellaisista tavoista kuten ruuan närppimisestä ja nenän nyrpistelystä on tullut hyväksyttävää toimintaa. Koska kaikki tv- kulinaristit vain nyrpistelevät näyttävästi nenää jos jokin ruoka on hieman ylikypsää tai hieman raakaa. Ihmiset myös nirsoilevat tavallista enemmän,  se mikä oli ennen aivan syömä kelpoista ruokaa ,ei joistakin välttämättä ole. Ihmiset kaventavat ruokavalioitaan eivätkä suostu syömään mitään muuta kuin sitä mikä sopii heidän ruokavalioonsa. Osa ihmisistä ryhtyy vegaaneiksi tai eivät suostu syömään kuin vain gurmeeruokaa. Allergigot ovat tietenkin asia erikseen. he eivät voi valita allergiaansa tai ruokavaliotaan. Toiset ovat yli herkkiä jollekin ruualle, toiset eivät. Esimerkiksi keliaakikot ovat asia erikseen tai ne jotka saavat hengen ahdistusta joistakin hedelmistä, kasviksista jne. Mutta ne jotka itse kaventavat ruokavaliotaan ja nyrpistelevät nenäänsä eivätkä kiitä edes siitä ruuasta mitä heille tarjotaan vierailulla , saattavat joutua syömään yksin.



B) Lapsi ei tietoa pelkää tekstin teesi: lapsia suojellaan liikaa maailmalta

     Ruualla leikkimistä tekstin teesi: Ruualla leikkimisestä on tullut hyväksyttävää.   


C)  Kreetta Onkelin  kirjoittama kolumni "Lapsi ei tietoa pelkää" kertoo nykyajan vanhempien ylisuojelevaisesta käytösestä , kun nämä yrittävät suojella lasta julmalta maailmalta. Kolumni julkaistiin Helsingin Sanomissa 4.4.2011. Kreetta kertoo kolumnissa siitä kun lapset eivät saa enää katsoa tai lukea uutisia televisiosta tai sanoma lehdistä.   


Susanna Kaupin kirjoittama kolumni "Ruualla leikkimistä" kertoo ihmisten nirsoilevasta käytöksestä ruokaa kohtaan. Kolumni julkaistiin Etelä-Saimaassa 10.12.2012. Susanna kertoo kolumnissa ihmisten tavoista käyttäytyä ruuan suhteen ja siitä kuinka he kaventavat ruokavaliotaan. 



D)  Lapsi ei tietoa pelkää kolumnin kommetti.
Nykyaikana aikuiset ovat liian suojelevaisia. He yrittävät niin sanotusti "kasvattaa lasta tynnyrissä". He eivät anna heidän katsoa uutisia tai lukea niitä sanomalehdistä. Nykyaikana paperilehtien määrä on vähentynyt huomattavasti. Kotiin ei enää tilata sanomalehteä kun samat uutiset voidaan lukea melkein heti netistä. Tällöin aikuiset viettävät monta tuntia lukien uutisia netistä , sen sijaan, että lukisivat niitä keittiön pöydän ääressä lastensa kanssa. Ja jos lapset katsovat uutisia ja sieltä tulee joku raaka kohta, lapsi voi aina kääntää päänsä pois. Aikuisten pitäisi antaa lastensa lukea  ja katsoa uutisia , jotta nämä saisivat tietoa heitä ympäröivästä maailmasta.



Ruualla leikkimistä kolumnin kommetti.
Nykyaikana ihmisten ruokailu tottumukset ovat muuttuneet. Se mikä aiemmin ei ollut sallittua ruokapöydässä kuten ruuan närppimisestä ja nenän nyrpistämisestä on tullut hyväksyttävää toimintaa. Se ruoka mikä aiemmin oli täysin syömäkelpoista, ei enää ole sitä kaikille. Ihmiset kaventavat ruokavaliotaan arvojensa ja varallisuudensa mukaan. Allergigot ovat tietenkin asia erikseen. he eivät voi valita allergiaansa. Ihmiset jotka ovat itse kaventaneet ruokavaliotaan ja nyrpistelevät nenäänsä näyttävästi jos se on hieman yli kypsää tai raakaa. He eivät edes kiitä ruuasta mikä heille tarjotaan vierailla. Ihmisten pitäisi lopettaa ruuan  turha närppääminen ja nenän nyrpistely elleivät he sitten halua tyytyä syömään yksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti